
Koulutus, kurssit ja työkalut
Järjestämme kirjoitusviestintään ja verkkosivuihin liittyviä koulutuksia, kursseja ja työpajoja. Alta löytyvien valmiiden kokonaisuuksien lisäksi voimme räätälöidä koulutuksia toiveidesi pohjalta. Koulutuksia voidaan järjestää henkilökohtaisesti tai koko tiimille, verkossa tai kasvokkain.
Kenelle?
Koulutukset sopivat esimerkiksi yrittäjille, yritysten ja yhdistysten viestintävastaaville, sisällöntuottajille ja asiantuntijablogia kirjoittaville.

Kirjoituskurssit ja -työpajat
Järjestämme kirjoituskoulutusta ja -työpajoja työssään kirjoittaville ihmisille, kuten yrittäjille, viestintävastaaville, sisällöntuottajille ja asiakaspalvelijoille. Koulutuksessa voidaan pureutua sinun tai tiimisi kohtaamiin kirjoittamisen ongelmakohtiin, tutustua uuteen tekstilajiin tai harjoitella muuten vain sujuvampaa, vakuuttavampaa ja paremmin brändiänne tukevaa kirjoittamista.
Muut koulutukset
Voimme perehdyttää sinut esimerkiksi WordPress-sivuston käyttöön, hakukonenäkyvyyden parantamiseen ja verkkoanalytiikan hyödyntämiseen.
Sinulla ei tarvitse olla vahvaa teknistä osaamista osallistuaksesi, mutta halutessasi voimme tutustua aiheeseen myös pintaa syvemmältä.
Kiinnostuitko?
Pyydä tarjous koulutuksesta, kurssista tai työpajasta
Henkilökohtainen sparraus
Jos sinulla on jokin tietty ongelmakohta liittyen yllä mainittuihin aihepiireihin ja haluat ratkaista sen nopeasti ja täsmäasein, niin henkilökohtainen sparraus on ratkaisusi. Henkilökohtaisen sparrauksen lähtökohtana voi olla myös puhtaasti halu kehittyä.
Tapaamistavat, aikataulu ja sparrauksen sisältö sovitaan yhdessä tarpeidesi mukaan. Henkilökohtainen sparraus voi olla esimerkiksi keskustelua, omiin tarpeisiisi räätälöityjä tehtäviä ja niiden läpi käymistä, palautetta ja rohkaisua.
Sparrauksessa voidaan keskittyä esimerkiksi:
- verkkosivujesi kehittämiseen vaikkapa sisällön tai hakukoneoptimoinnin näkökulmasta
- kirjoitusrutiinin harjoittamiseen
- viestintäsuunnitelman tekoon
- sosiaalisen median kanaviesi parantamiseen.

Verkkosivuanalyysi
Verkkosivuanalyysi on nopea keino saada asiantuntevaa palautetta verkkosivuistasi. Selkeässä palautteessa käymme kohta kohdalta läpi verkkosivujesi vahvuudet ja kehityskohteet. Saat käsityksen sivustosi puutteista sekä neuvoja ja suosituksia puutteiden korjaamiseksi.
Konkreettisten parannusehdotusten avulla kehität sivujasi eteenpäin joko itse tai ammattilaisen avustuksella.
Palaute kertoo sinulle, miltä sivustosi näyttää asiantuntevan ulkopuolisen silmin ja auttaa sinua huomaamaan sivustostasi asioita, joille olet saattanut itse sokeutua.
Huomioimme analyysissa kohderyhmäsi ja tutkimme kilpailijoitasi. Opit, millainen sivusto palvelisi parhaiten nimenomaan omaa kohderyhmääsi ja miten voit erottautua kilpailijoistasi.
Kiinnitämme analyysissa huomiota etenkin sivuston:
- tekniseen toteutukseen
- nopeuteen
- käyttäjäystävällisyyteen
- ulkoasuun
- sisältöihin
- hakukoneystävällisyyteen.
Lisäksi:
- Testaamme, miten sivu toimii eri laitteilla.
- Tarkistamme, ovatko sivustosi eväste- ja tietosuojakäytännöt säännösten mukaisia.

Heräsikö mielenkiinto?
Ota yhteyttä ja sovi aika maksuttomalle tutustumistapaamiselle
Kouluttajista

Johanna Berlin, FM, sanataideohjaaja
Johanna Berlin on valmistunut Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmasta ja työskennellyt ennen yrittäjäksi ryhtymistä mm. tiedottajana ja sanataideohjaajana.
Johanna on asiansa osaava kouluttaja, jonka koulutuksissa luovuus on aina läsnä. Osallistujat saattavat hyvinkin päästä työstämään oppimaansa esimerkiksi kirjoitusharjoitusten keinoin.
Johanna toimii aktiivisesti yhdistystoiminnan parissa, ja sitä kautta hän onkin päässyt kouluttamaan erityisesti järjestöviestijöitä.

Jesse Raitapuro, ICT-insinööri, personal trainer
Jesse Raitapuro on tieto- ja viestintätekniikan insinööri, joka työskenteli ennen yrittäjäksi ryhtymistään asiantuntijana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Aiempaan työhön kuului muun muassa data-analytiikan ja koneoppimisen parissa työskentelyä sekä verkko-opintojen ohjaamista.
Kouluttajana Jesse on helposti lähestyttävä. Hän osaa pilkkoa hankalankin aiheen ymmärrettäviksi palasiksi.
Toisena työnään Jesse tukee ihmisiä terveellisten elämäntapojen ja treenauksen pariin personal trainerina, joten tsemppihenkeä häneltä löytyy roppakaupalla!