
Digiaargh muutti hiljattain Jyväskylästä Tampereelle, niinpä muuttoon liittyvät asiat ovat olleet meillä vahvasti mielen päällä. Yrityksen muutto vaatii paljon muutakin kuin tavaroiden ja ihmisten siirtämistä paikasta A paikkaan B: esimerkiksi muuttoilmoitusten tekemistä ja tietojen päivittämistä erinäisiin paikkoihin. Hiisi, mikä työmaa!
Jotta sinun ei tarvitsisi muistaa kaikkea, kokosimme sinulle muistilistan, joka kannattaa tsekata läpi, kun yrityksesi muuttaa.
Tee virallinen osoitteenmuutos YTJ:n kautta
Yrityksen virallinen osoitteenmuutos PRH:lle ja Verohallinnolle tehdään YTJ:n kautta.
Huomaa, että kotipaikka ei muutu automaattisesti osoitteen mukana vaan pitää muuttaa erikseen. Osakeyhtiön kotipaikan muuttaminen vaatii yhtiöjärjestyksen muutoksen ja on maksullinen (mistä syystä kaikki yritykset eivät tee sitä, vaikka pääkonttori muuttaisikin). Yrityksen kotipaikalla voi olla merkitystä esimerkiksi silloin, jos haluaa hyödyntää kaupungin yrityksille tarjoamia palveluita, kuten yrityspalveluseteliä.
Päivitä verkkosivusisältösi ajan tasalle
Verkkosivuilla on mahdollisesti montakin eri kohtaa, joihin sinun täytyy käydä muuttamassa osoitetiedot muuton jälkeen. Ilmiselvät kohdat ovat yhteystiedot-sivu, footer ja kaikki vastaavat yhteystietoja sisältävät osiot. Ne on helppo muistaa muokata.
Hankalampia muistettavia ovat esimerkiksi tietosuojaseloste ja verkkokaupan toimitusehdot, jotka saattavat myös sisältää osoitetietoja mutta joita tulee selailtua harvemmin.
Boss level -muistettava asia: muista päivittää muuton jälkeen myös hakukoneoptimointiin liittyvät tiedot, kuten metakuvaukset ja SEO-otsikot, joissa usein lukee osoite- tai paikkakuntatietoja. Tämä on pieni mutta tärkeä asia, kun haluat, että sinut löydetään oikeasta osoitteesta!
Päivitä uusi osoite Googlen Yritysprofiiliin ja mahdollisiin palveluhakemistoihin
Jos sinulla on fyysinen toimipiste, osoitteen muuttaminen Googlen Yritysprofiiliin kannattaa huolehtia kuntoon heti ensimmäisten askareiden joukossa – muutokset eivät nimittäin välttämättä päivity välittömästi, ja monelle Google on ykköspaikka osoitteiden ja aukioloaikojen etsimiseen.
Jos olet ilmoittanut yrityksesi erilaisiin palveluhakemistoihin tai markkinapaikkoihin, kannattaa ne käydä tarkistamassa ja päivittämässä osoitteenmuutoksen jälkeen.
Päivitä sosiaalisen median kanavasi ajan tasalle
Facebook, Instagram, LinkedIn… Yrityksesi someprofiileissa saattaa olla tieto osoitteesta tai vähintäänkin paikkakunnasta, vaikka yrityksellä ei käyntiosoitetta olisikaan. Käy siis kurkkaamassa läpi kaikki someprofiilisi vanhentuneiden tietojen varalta.
Someprofiilit voivat nousta esiin myös hakukoneissa, ja siksi vanhentuneet someprofiilit ovat pahaksi löydettävyydelle.
Tiedota tarvittavia tahoja
Asiakkaat haluavat ehkä kuulla muutostanne, mutta laskuttajat haluavat uuden osoitteenne takuuvarmasti. Osoite kannattaa huolehtia kuntoon myös erilaisissa ohjelmistoissa, kuten kirjanpito- tai laskutusohjelmassa.
Googlaa yrityksesi ja etsi vanhentunutta tietoa
Lopuksi kannattaa vielä varmuuden vuoksi tehdä pari Google-hakua yrityksesi nimen eri variaatioilla. Hakutuloksissa voi tulla vastaan jotain yllättävää tai jotakin, joka olisi muuten unohtunut tarkistaa.
Huomaa kuitenkin, että kaikkiin tuloksiin et voi vaikuttaa, ja jotkut muutokset voivat näkyä tuloksissa viiveellä.
Huom! Tämä artikkeli ei ole kattava. Varmasti mekin unohdimme muuttohässäkässä jotain. Saatamme päivittää tätä, kun opimme uutta.
Kuva: Midjourney