Ompelemista on harrastettu kivikaudelta asti, mutta ompeluaiheisten sivujen ei missään nimessä tarvitse näyttää kivikautisilta! Rakensimme astetta tyylikkäämmän ompelusivuston uunituoreelle Langansuunta-yhteisölle. Tutustu Langansuunnan uusiin sivuihin tästä.
Langansuunta.fi on yhteisö ompeluharrastajille ja alan ammattilaisille. Sivustoa ylläpitää Ompelumedia Oy:n yrittäjä Sanna Keinonen. Sanna on elänyt ompelun maailmassa koko elämänsä, ja hänen missionsa on rakentaa maailmaan parempaa ja kestävämpää ompelukulttuuria. Ompelemiseen liittyy monenlaisia vanhentuneita asenteita ja myyttejä, joita Sanna halusi lähteä tuulettamaan muun muassa luomalla uudenlaisen ja tyylikkään sivuston ompeluyhteisön kotipaikaksi.
Enemmän kuin blogisivusto
Sanna oli alkanut rakentaa sivustoa ensin itsekseen, mutta kun suunnitelma Langansuunnasta edelleen kirkastui ja tarkentui, hän huomasi, että sen lisäksi, että sivuston rakentaminen on työlästä, käyttöön valittu verkkosivualusta ei ehkä taipuisikaan kaikkeen siihen, mitä sivustolta toivottiin. Heräsi tunne, että ulkopuolinen apu voisi olla tarpeen, samoin kuin verkkosivualustan vaihtaminen. WordPress oli tullut Sannalle tutuksi päivätyön kautta, joten se oli luonteva valinta uudeksi alustaksi.
Langansuunnan tarkoitus on olla yhteisö, joka tarjoaa ompeluharrastajille ja alan ammattilaisille mahdollisuuden osallistua ompelukulttuurin rakentamiseen ja tiedon jakamiseen, joten sivustolla suuressa roolissa ovat blogiartikkelit. Sivustosta ei kuitenkaan haluttu pelkkää blogisivustoa, sillä tiedon lisäksi Langansuunta tarjoaa myös erilaisia palveluja ja tuotteita. Verkkosivuston lisäksi Langansuunnalle toivottiin omaa verkkokauppaa, jossa myydä ompeluun liittyviä paperituotteita.
Sannalla ei ollut selkeää visiota sivuston ulkoasusta, mutta liikkeelle lähdettiin toiveesta, että sivusto olisi tyylikäs ja henkisi tietynlaista ompelun pariin kutsuvaa kodikasta hygge-tunnelmaa.
Kaunista, yhtenäistä ja käyttäjäystävällistä
Käytännössä sivustoa lähdettiin rakentamaan tyhjästä, ja valmiina materiaalina uudelle sivustolle siirtyivät ainoastaan jo julkaistut blogiartikkelit.
Haastattelimme asiakasta ja kirjoitimme sivustolle tekstit, jotka kuvaavat vakuuttavalla tavalla Langansuunnan asennetta ja tarkoitusta. Loimme asiakkaan käyttöön myös tone of voice -ohjeistuksen, jota hän voi hyödyntää jatkossa esimerkiksi kutsuessaan blogiin vieraskynäilijöitä: yhtenäinen tone of voice auttaa säilyttämään sivuston kokonaiskuvan selkeänä silloinkin, kun sisältöjä on luomassa suurempi joukko ihmisiä. Langansuunnan ytimessä on ompelun ja itse tekemisen pariin kannustaminen, mikä näkyy sekä tone of voicessa että tekstin joukkoon ripotelluissa call to actioneissa.
Koska blogiartikkelit ovat sivuston ydin, haluttiin niitä tuoda esille jo etusivulla. Blogiartikkeleita varten luotiin sopivan ytimekäs määrä kategorioita, joiden avulla lukija voi suodattaa artikkelien seasta itseään kiinnostavia aiheita.
Langansuunnan visuaalinen ilme syntyi hygge-fiilistä mielessä pitäen: paljon tunnelmallisia kuvia, pehmeitä värejä ja sopivasti ymmärtämistä tukevia, ompeluaiheisia ikoneita.
Yksi WordPressin parhaita puolia on se, että se taipuu helposti erilaisiin sivustoratkaisuihin. Sivuston oheen rakennettiinkin WooCommerce-verkkokauppa ompeluaiheisten paperituotteiden myyntiä varten.
Tutustu Langansuunnan ompelun maailmaan tästä.
Asiakaspalaute
”Johanna ja Jesse saivat kiinni puolesta sanasta sen, mitä halusin sivustolle ja millainen halusin sen olevan. Kun sain ensimmäiset tekstiluonnokset luettavaksi, vahvistui tunne siitä, että nyt ovat ammattilaiset asialla ja Johanna oli osannut sanoittaa asiat juuri oikein. Itse en olisi pystynyt samaan, tekstit menivät tunteisiin! Koko yhteistyö sujui todella hyvin ja vaikka muutoksia tuli matkan varrella, Johanna ja Jesse eivät missään vaiheessa tyrmänneet ideoita vaan keksivät niihin sopivat ja toimivat ratkaisut. Sivusto on juuri sellainen, kun halusinkin.” Sanna Keinonen, Ompelumedia Oy